Alle kouluikäisten perheet
Lapsen kasvussa ja kehityksessä tai perhe-elämässä voi tulla vastaan erilaisia haasteita ja ihmetyksen aiheita.
Tältä sivustolta löydät vinkkejä ja tukea alle kouluikäisen lapsen ja lapsiperheen arkeen.
Alle kouluikäinen lapsi kehittyy hurjaa vauhtia vauvasta kouluunlähtijäksi. Hän tarvitsee päivittäistä huolenpitoa, hellyyttä, rajoja ja rakkautta. Vanhempien tulee tukea lapsen kasvua ja kehitystä rohkaisemalla ja antamalla kiitosta yrittämisestään.
-
Lastenneuvola
Lastenneuvolassa seurataan lapsen kasvua syntymästä kouluikään saakka. Lastenneuvolan tehtävänä on edistää alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia sekä kaventaa perheiden välisiä terveyseroja. Lastenneuvolassa seurataan ja edistetään lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä sekä tuetaan vanhempia turvallisessa, lapsilähtöisessä kasvatuksessa ja lapsen hyvässä huolenpidossa sekä parisuhteen hoitamisessa. Neuvolassa pyritään havaitsemaan lapsiperheiden erityisen tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestämään tarkoituksenmukainen tuki ja apu.
Suun terveydenhuolto
Suun terveydenhuollossa seurataan lapsen suun terveyttä säännöllisesti. Alle kouluikäisten suun terveystarkastukset tekee hammashoitaja tai suuhygienisti. Jos suun terveystarkastuksessa todetaan hoidon tarvetta, varataan aika hammaslääkärin vastaanotolle.
Alle kouluikäisille noin 1-, 3-, 5- ja 6-vuotialle lähetetään postitse kutsu suun terveystarkastukseen.
Tutustu alle kouluikäisen lapsen suun terveydenhoidon ohjeisiin:
Hammashoitolaan voi olla yhteydessä kaikissa mieltä askarruttavissa lasten suun ja hampaiden terveyteen liittyvissä kysymyksissä.
Alle kouluikäisten suun terveystarkastukset
Pelkosenniemen terveyskeskus
Ensiapu ja ajanvarausvastaanoton lisäksi tiloissa toimii laboratorio, röntgen, neuvola ja suun terveydenhuolto.
Terveysasema on ensisijainen hoitopaikkasi kiireellisissä ja kiireettömissä asioissa. Ota yhteyttä terveysasemaan, jos tarvitset apua sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi. Terveysasemalla saat apua myös perussairauden hoitoon.
Kasvatus- ja perheneuvonta
Lapsiperheet voivat saada kasvatus- ja perheneuvolan palveluita lapsen ja nuoren hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen edistämiseksi sekä vanhemmuuden tueksi. Kasvatus- ja perheneuvonnan työntekijät auttavat perheitä myös silloin, kun arjesta suoriutuminen ja omien voimavarojen riittävyys tuottavat huolta. Palvelu on luottamuksellista.
Lapin ensi- ja turvakoti
Lapin ensi- ja turvakoti ry:n sivuilta löydät palveluita ja apua mm. raskausaikaan ja vanhemmuuteen, päihteettömyyteen odotus ja vauva-aikana, väkivallasta selviämiseen. Sivuilta löydät neuvontaa mm. lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen ja lisäksi erilaisia vertaisryhmiä ja apua myös verkossa.
Kohtaamispaikat ja kerhotoiminta
- Seurakunnan perhetyö (kerhot)
- MLL Pelkosenniemi
- Harrastusmahdollisuudet
- Lasten ja nuorten harrasteraha
-
Varhaiskasvatus
Pelkosenniemen kunta tarjoaa varhaiskasvatusta kaikille alle kouluikäisille. Oikeus varhaiskasvatukseen alkaa vanhempainrahakauden päätyttyä ja jatkuu siihen asti, kun lapsi siirtyy perusopetukseen. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle hyvä ja turvallinen hoitopaikka, jossa lapsi viihtyy ja joka tukee lapsen tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.
Esiopetus
Esiopetus on osa varhaiskasvatusta ja sitä tarjotaan maksuttomana opetuksena edellisenä vuonna ennen perusopetuksen alkua. Esiopetuksen tavoitteena on kotien ja huoltajien kanssa yhteistyössä edistää lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestä oppijana. Esiopetuksessa käytetään varhaiskasvatukseen soveltuvaa pedagogiikkaa kunnioittaen lasten mielenkiinnon kohteita opetuksen järjestämisessä leikin ollessa vahvasti läsnä esiopetuksen toiminnassa.
Esikoululainen on lastenneuvolan asiakas eli kaikki lastenneuvolan palvelut ovat eskari-ikäisen ja hänen perheensä käytettävissä. Koulujen esikouluissa olevat lapset voivat käyttää myös kouluterveydenhoitajan palveluja, mikäli esikoulupäivän aikana tapahtuu tapaturma tai sairastuminen.
Oppilashuollon palvelut ovat myös kaikkien esikoululaisten käytettävissä. Koulukuraattori tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua ja tukee esikoululaista ja hänen perhettään monenlaisissa tilanteissa. Esikoululaiset ohjataan tarvittaessa psykologin tutkimuksiin lastenneuvolan kautta.
Esiopetuksessa olevalla lapsella on mahdollisuus saada kasvun ja oppimisen tukea, mikäli tarvetta tälle ilmenee. Yleisen, tehostetun tai erityisen tuen tarpeesta ja järjestämisestä neuvotellaan aina yhdessä esiopetuksen järjestäjän, huoltajien ja muiden tarpeellisten toimijoiden kanssa.
-
Voit saada sosiaalipalveluista tukea perheenne arjen haasteisiin, vanhempien jaksamiseen, haasteisiin lasten kasvatuksessa, taloudelliseen toimeentuloon ja erotilanteisiin.
Lapsiperheiden sosiaalityö ja -ohjaus
Lapsiperheiden sosiaalityö on ennaltaehkäisevää työtä, joka tukee perheen arjen sujumista. Perheiden elämään liittyviä ongelmatilanteita ratkaistaan esimerkiksi sosiaalityön tai sosiaaliohjauksen avulla. Lapsiperheiden sosiaalityössä tuetaan lapsen sekä vanhempien hyvinvointia.
Lapsiperheiden sosiaalityö ja -ohjaus
Lapsiperheiden kotipalvelut
Kotipalvelu on konkreettista apua perheenne arkeen. Kotipalvelun työntekijä voi auttaa esimerkiksi lastenhoidossa, ruuan valmistuksessa, vaatehuollossa, siivouksessa ja muissa kotiaskareissa.
Perhetyö
Perhetyö on kokonaisvaltaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä perheiden tukemista. Tavoitteena on perheiden elämänhallinnan ja omien voimavarojen käyttöönoton tukeminen sekä arjessa selviytymisen vahvistaminen.
-
Tietoa ja tukea lapsiperheen arkeen
Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainnetistä löydät tietoa ja tukea lapsiperheen arkeen sekä tietoa lapsen eri ikäkausien kehityksestä. Sivuilta löydät myös maksuttoman vanhempainpuhelimen ja vanhempainchatin, joissa voit puhua tai kirjoittaa mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä asiasta.
Valtakunnallista tukea vanhemmuuteen
Vanhempien Akatemiaan ovat tervetulleita kaikki 0–16-vuotiaiden lasten vanhemmat. Vanhempien Akatemia on tutkittuun tietoon, verkostoyhteistyöhön sekä vanhempien ja perheiden osallisuuteen pohjautuva kolmiportainen toimintamalli vanhemmuuden tukemiseksi. Osallistuminen on maksutonta, toimintaa tukee sosiaali- ja terveysministeriö (STEA).
Omannäköistä hyvinvointia perheille
Neuvokas perhe tarjoaa vinkkejä ja ideoita perhearjen hyvinvointiin. Kun syöminen, liikkuminen, lepo, ruutuaika tai lapsen kehosuhde pohdituttaa, on Neuvokas perhe apunanne. Neuvokas perhe on osa Suomen Sydänliiton toimintaa.
Perhepulma-puhelinneuvontaa vanhemmille
Väestöliiton Perhepulmapuhelin palvelee alle 18-vuotiaiden lasten vanhempia vanhemmuuteen, ihmissuhteisiin, lasten kasvatukseen, kasvuun ja kehitykseen liittyvissä huolissa ja kysymyksissä
Tietoa lasten sairauksista ja hoidosta
Lastentalo on osa Suomen yliopistosairaaloiden Terveyskylää. Sivuilta löydät tietoa lasten sairauksista, hoidosta ja hoitoon valmistautumisesta. Lapset voivat tutustua sairaalaklovnien seikkailuihin sekä kurkistaa, keitä sairaalassa on töissä.
Luotettavaa apua mielen hyvinvointiin
Mielenterveystalo.fi on julkisen terveydenhuollon tarjoamaa luotettavaa apua mielen hyvinvointiin. Sivuilta löydät muun muassa omahoito-ohjelmia, nettiterapiaa sekä tietoa mistä saat tukea mielenterveyden haasteisiin.
Vahvista itseäsi ja mielenterveyttäsi
Suomen Mielenterveys ry:n MIELI ry on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö. Mieli.fi-sivuilta löytyy mm. koulutuksia ja materiaaleja sekä erilaisia mielenhyvinvoinnin harjoituksia.
Tupakoinnin lopettamisen tueksi
Pikkutöppöset-sivustolta löydät tukea ja tietoa tupakoinnin tai muiden nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen raskausaikana tai pikkulapsiarjessa. Maksuttomat ja anonyymit viikoittaiset chatit tarjoavat sekä vertaistukea että vanhempien tarpeisiin räätälöityä tietoa.
Apua tupakoinnin lopettamiseen
Tietoa ja tukea päihteistä ja riippuvuuksista
Päihdelinkki-verkkopalvelu tarjoaa tietoa ja tukea päihteistä ja riippuvuuksista. Kaikki palvelut ovat nimettömiä ja maksuttomia.
Ehkäisevää päihdetyötä
Päihde- tai rahapeliongelma koskettaa monien elämää tavalla tai toisella, vaikka itsellä ei näitä ongelmia olisikaan. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ehkäisee alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvien ongelmien lisäksi pelaamisesta syntyviä haittoja. Sivuilta löydät toimintaa ja palveluja lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä opiskelijoille, työikäisille ja ikääntyneille sekä maksuttoman 24/7 auki olevan päihdeneuvontapuhelimen.
-
Tietoa ja palveluja elämäsi eri tilanteisiin
Suomi.fi-verkkopalvelusta löytyy tietoa eri elämäntilanteisiin ja saatavilla oleviin palveluihin sekä toimintaohjeita asioiden hoitamiseen. Kun tunnistaudut Suomi.fi-palveluun, voit viestiä viranomaisten kanssa, antaa ja pyytää valtuuksia sekä tarkistaa omat rekisteritietosi.
Kootusti tietoa terveydestäsi
Omakanta on valtakunnallinen verkkopalvelu, josta näet omat terveystietosi vuorokauden ympäri. Vähitellen näet Omakannasta myös sosiaalipalvelujen asiakastietoja. Kirjaudu Omakantaan aina Kanta.fi-sivustolla.
Lapin virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Virtu.fi on Lapin virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus. Virtusta löydät kuntakohtaisesti kuntien tarjoamia sähköisiä palveluita.
Arvioi oireesi Omaolossa
Omaolo on valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on edistää kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Saat arvion hoidon tarpeesta ympäri vuorokauden ja tarvittaessa yhteyden julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin paikkakunnallasi.
Vanhempien Enjaksa.fi-verkkopalvelu
Onko sinulla murheita tai vaivaako jokin sinun mieltäsi? Enjaksa-verkkopalvelussa on videoita, jotka voivat auttaa sinua. Näissä käsitellään muun muassa parisuhdekriisejä, perhe-elämän haasteita ja riippuvuuksia. Videot voivat auttaa huomaamaan uudenlaisia ratkaisuja tilanteesta selviämiseen.
Apua huoliin -chat
Apua huoliin -chat tarjoaa apua lappilaisten nuorten ja lapsiperheiden vanhempien huoliin. Vastaajana lappilaisia nuorten ja perheiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia.