Kairalaan talkoiltiin kuntoportaat

Kairalaan talkoiltiin kuntoportaat – Pelkosenniemellä eniten ulkoportaita suhteessa asukasmäärään?

Kairalan kylän kesäajan liikuntamahdollisuudet paranevat, kun kylään valmistuu kuntoportaat. Kairavuopiontien varrelle on kesän aikana rakennettu portaita Leader-rahoituksella.

Kuntoportaiden avajaisia vietetään perjantaina 5.9. klo 12–14. Ohjelmassa on yhteisharjoituksia portaissa, mutta myös puheita ja kakkukahvit.

Pelkosenniemen kunnan ja Kairalan kyläseuran yhdessä toteuttama hanke sai alkunsa kyläseuran aloitteesta. Porraskävely tai -juoksu soveltuvat hyvin eri ikäisten ja -kuntoisten ihmisten kuntoilumuodoksi sulanmaan aikana. Portailla ei ole talvikunnossapitoa. Kyläseura vastaa kuntoportaiden ylläpidosta jatkossa.

Pelkosenniemen kunnan alueella on useita kuntoiluun sopivia ulkoportaita, joissa on yhteensä 1447 askelmaa. Todennäköisesti Pelkosenniemi pitääkin kärkipaikkaa portaissa asukasmäärään suhteutettuna. Suurin osa portaista sijaitsee Pyhä-Luoston kansallispuiston retkeilyreiteillä ja on Metsähallituksen ylläpitämiä. Määrällisesti eniten askelmia on Isokurun päässä Uhriharjulla ja Aittakurussa.

Avajaisohjelma

 

Kairalan portaat

Kuvat: Kairalan kuntoportaat, kuva Ilari Konttinen