Aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminta innostaa ja tukee lapsia omien vahvuuksien löytämiseen ja oman osaamisen kehittämiseen.

Meillä on maksuton aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminta on kunnan vapaaehtoisesti järjestämää toimintaa. Pelkosenniemellä tämä toiminta on maksutonta siihen osallistuville. Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa virikkeellistä ja turvallista toimintaa lapsille ennen koulupäivää ja sen jälkeen. Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille.
Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta. Pelkosenniemen nykyisten aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan perusteiden mukaan oppilaille tarjotaan vuodessa 760 tuntia toimintaa.
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin aamulla klo 8–10.05 ja maanantaista torstaihin iltapäivällä klo 14.15–15.15. Lapsi voi osallistua toimintaan joko aamupäivisin, iltapäivisin tai molempina aikoina. Kerhotoimintaa järjestetään maanantaista torstaihin klo 15.20–16.50. Tämä ei ole aamu- ja iltapäivätoimintaa. Tämän lisäksi 1–2 luokan oppilaan on mahdollista saada täydentävää varhaiskasvatusta ennen aamupäivätoimintaa ja kerhotoiminnan jälkeen.
Lukuvuonna 2025–2026 aamu- ja iltapäivätoiminta tapahtuu koululla ja lähiliikuntapaikoilla. Kerhotoimintaa järjestetään koulun lukuvuoden aikana. Loma-aikoina voidaan järjestää kursseja, tapahtumia ja leirejä.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistujille annetaan aamu- ja välipala.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan tulee hakea kunnan edellyttämällä tavalla. Aamu- iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan viikolla 21 lähetettävän linkin avulla. Toiminnan tarpeen päättyessä irtisanoutuminen tehdään Wilman kautta. Irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan ajat varataan maanantai-iltaan klo 21 mennessä, jolloin ilmoitetaan seuraavan täyden viikon ap- ja ip- toimintaan ja kerhoihin osallistumispäivät sekä kellon ajat.
Toiminnasta tiedottamisessa hyödynnetään kunnassa käytössä olevaa Wilma-ohjelmaa.