Tuet ja avustukset

Piirroskuva

Kunnan myöntämät tuet ja avustukset

Käsisydän
  • Toiminta-avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, seuralle, säätiölle tai järjestölle (yhteisö), jonka kotipaikka on Pelkosenniemellä tai, jonka säännöllinen toiminta muutoin sijoittuu Pelkosenniemeen. Pelkosenniemen kunnan myöntämän avustuksen tarkoituksena on tukea kunnassa järjestettävää monipuolista toimintaa ja edistää pelkosenniemeläisten harrastusmahdollisuuksia, hyvinvointia ja kulttuurityötä.

    Toiminta-avustukset tulee hakea vuosittain 31.5. mennessä.

    Kunnan toiminta-avustukset yleishyödyllisille yhteisöille -ohje

  • Talvikauden 2023-2024 aurauskustannuksiin on mahdollisuus hakea avustusta. Avustuksen myöntämisessä noudatetaan sosiaalisia perusteita. Hakulomakkeita saa teknisestä toimistosta (Kemijärventie 6 B) ja sähköisesti.

    Hakemukset toimitettava 31.5.2024 mennessä osoitteella:
    Pelkosenniemen kunta
    Tekninen toimisto
    Sodankyläntie 1, 98500 PELKOSENNIEMI
    Sähköposti: kirjaamo@pelkosenniemi.fi

    Aurausvastuksia myönnetään talvikausittain toteutuneiden kustannusten perusteella. Avustuksen myöntämisessä huomioidaan hakijan kotitalouden/ruokakunnan tulot kokonaisuudessaan. Avustukset tulevat vuosittain hakuun loppukeväästä, jolloin siitä kuulutetaan lehdessä. Aurausavustukset myöntää kunta hakemusten perusteella. Avustukset myönnetään sosiaalisin perustein.

    Kotitalouksien aurausavustushakemus -lomake

  • Pelkosenniemen kunnan alueella tiekuntien on mahdollista hakea yksityistieavustusta v. 2024 alkaen. Toistaiseksi yksityistieavustus suunnataan kunnossapitoparannuksiin. Vuosittainen hakuaika ajoittuu keväälle ja ne ilmoitetaan haettavaksi paikallislehdessä ja kunnan ilmoitustaululla. Yksityistietä koskevien asioiden hoitamista varten avustusta hakevalla tiellä on oltava yksityistielain (560/2018) mukainen tiekunta. Kunnanhallituksen 12.10.2023 §368 liitteestä voi tarkistaa avustuksen myöntämisen tarkemmat periaatteet.

    Yksityistieavustusten periaatteet

    Tiekuntien on mahdollisuus hakea kunnossapitoavustusta kunnalta 31.5.2024 mennessä vuoden 2023 toteutuneiden kustannusten perusteella.

    Hakulomakkeita saa teknisestä toimistosta (Kemijärventie 6 B), jonne hakemukset on toimitettava määräaikana osoitteella:
    Pelkosenniemen kunta
    Tekniset palvelut
    Sodankyläntie 1 A
    98500 PELKOSENNIEMI
    Sähköposti: kirjaamo@pelkosenniemi.fi

  • Vuoden 2017 alusta lähtien ARA hoitaa korjausavustusten myöntämisen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hakemus jätetään ARAan, ARA tekee avustuspäätöksen ja hoitaa avustusten maksamisen. Kaikilla avustuksilla tulee olemaan jatkuva hakuaika.

    Uuden korjausavustuslain myötä avustuksia ovat:

    • korjausavustus ikääntyneiden ja vammaisten asuntoihin
    • avustus jälkiasennushissin rakentamiseen
    • esteettömyysavustus

    ARAssa on korjausavustusten asiakaskyselyjä varten puhelin- ja sähköpostipalvelu. Palvelunumeroon ja korjausavustusten sähköpostiosoitteeseen tulleisiin kysymyksiin vastaa kulloinkin päivystysvuorossa oleva ARAn korjausavustuksia käsittelevä asiantuntija.

    Puhelin: 029 525 0818
    Palveluajat: ti-to klo 9-15, heinäkuussa ti-ke 9-15
    Palvelu on tarkoitettu kunnille ja asiakkaille, joiden avustus myönnetään ARAsta.

    Lisätietoa korjausavustuksista

  • Alueelliset ympäristökeskukset myöntävät avustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämistä edistäviin toimenpiteisiin. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita ovat Lapin läänissä esimerkiksi peräpohjalaiset ja jälleenrakennusajan eheänä säilyneet pihapiirit. Avustushakemukset toimitetaan kohteen sijaintialueen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

    Lisätietoa rakennusperinnön hoitoavustuksesta