VUOROHOIDON JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET PELKOSENNIEMEN PÄIVÄKODISSA

Toimintakaudella 1.10.2019 -31.7.2020. Vuorohoitoa järjestetään päiväkodilla, Koulutie 7.

Vuorohoitoa annetaan iltaisin ja öisin klo 17.30 – 06.30 välillä tapahtuva ja/tai viikonloppuisin.

1. Vuorohoitoon on oikeus vain niillä lapsilla, joiden hoidon tarve perustuu molempien
huoltajien tai ainoan huoltajan vuorotyöhön tai ammattiin opiskeluun ja harkinnan
mukaan sairauteen liittyvään tarpeeseen.

2. Vuorohoito on tarkoitettu säännöllisesti vuorohoitoa tarvitseville lapsille, joista on
tehty vuorohoitoa koskeva hoito/palvelusopimus. Tilapäistä vuorohoitoa voidaan tarjota vain, mikäli päiväkoti on auki säännöllistä vuorohoitoa tarvitsevien lasten ja heidän hoitoaikavaraustensa vuoksi, eikä se aiheuta henkilökunnan työvuoroihin muutoksia.

3. Lapsen hoitoajat tulee ilmoittaa Daisy- varausjärjestelmässä etukäteen mahdollisimman aikaisin, kuitenkin viimeistään edellisen viikon maanantaihin klo 12 mennessä. Ilmoituksesta tulee ilmetä äidin ja isän työaika ja lapsen hoitoaika. Lapsen hoitoaika on vanhempien yhteen sovitettu työaika. Ilmoitusajankohdan jälkeen tulevat ilmoitukset/muutokset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Muutokset eivät saa muuttaa työntekijöiden työvuoroja. Vanhempien tulee todentaa työnantajan ilmoittamat työvuorot.

4. Lapsi voi olla vuorohoidossa aina, kun molemmat vanhemmat ovat työssä sekä yövuoron jälkeen vanhempien nukkumisajan enintään klo 16.00 saakka.

5. Lapsen poissaolosta tulee ilmoittaa mahdollisimman nopeasti lapsen hoitoryhmään.

6. Jos toinen vanhemmista on sairaslomalla, lapsen hoitoajat noudattavat työssä käyvän vanhemman työaikoja. Vanhempien vapaa/lomapäivät ovat pääsääntöisesti myös lapsen vapaa/lomapäiviä. Vuorohoidossa olevan lapsen tulee saada vähintään 8 vapaapäivää kuukaudessa, kuten muussa päivähoidossa olevat lapsetkin keskimäärin.

7. Lapset, jotka eivät jää yöhoitoon, tulee pääsääntöisesti hakea klo 21 mennessä. Yöhoitoa tarvitsevat lapset tulevat hoitoon klo 21 mennessä.

8. Aamupala tarjotaan vuorohoidossa niille lapsille, joille hoito on varattu alkaen klo 8.00- 8.30 tai aiemmin. Lounas tarjotaan niille lapsille, jotka ovat hoidossa klo 11.00 – 11.30 välisenä aikana. Välipala tarjotaan klo 14.00 – 14.30.

9. Nämä vuorohoidon periaatteet tarkistetaan ja päivitetään seuraavalle kaudelle toukokuussa 2020.